Työturvallisuuskorttikoulutus
Työturvallisuuskorttikoulutus on keskeinen turvallisuusstandardi lähes kaikilla toimialoilla. Työturvallisuuskortti (puhekielessä myös "työturvakortti" tai "vihreä kortti") on kehitetty yhteisten työpaikkojen työturvallisuuden parantamiseksi ja sen myöntää Työturvallisuuskeskus.
Koulutuksen tarkoituksena on antaa perustietoa työsuojelusta, herättää työpaikoilla kiinnostusta ja motivaatiota oman henkilöstön työturvallisuusosaamiseen sekä pyrkiä vähentämään työtapaturmia ja vaaratilanteita.
Työturvallisuuskortin suorittaminen tähtää työpaikkojen työturvallisuuden ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Siihen tähtäävä koulutus edistää toimintaa, jonka myötä vältytään työtapaturmilta.
Työturvallisuuskortti on henkilökohtainen, ja se edellyttää TTK:n hyväksymän koulutuksen hyväksyttyä suorittamista. Kortin voimassaolo on viisi vuotta, jonka jälkeen se uusitaan viiden vuoden välein.
Turvallisen työympäristön puolesta
Työturvallisuuskorttikoulutus on suunnattu rakennus-, teollisuus- ja kuljetusalan ammattilaisille ja työmailla vieraileville henkilöille, mutta kurssin voi suorittaa moniin muihinkin ammatteihin kuuluvat. Työnantajan on työturvallisuuslain mukaan huolehdittava, että työntekijät on perehdytetty toimimaan turvallisesti työmailla ja että jokainen pystyy työskentelemään turvallisesti.
Työturvallisuuskorttikoulutusta järjestetään sillä kielellä, jolla se on ilmoitettu pidettäväksi: suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.